Asiakaille

Esitietolomakkeen löydät klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

Lomakkeen täyttämiseen on hyvä varata aikaa noin 45 minuuttia. Vastaa lomakkeen kysymyksiin mahdollisimman huolellisesti sekä totuudenmukaisesti, sillä koiran nykyinen arki ja historia ovat merkittäviä asioita koulutuksen onnistuneen suunnittelun kannalta. Jos et osaa vastata johonkin kysymykseen, niin ei huolta, asiat käydään läpi sitten kun tavataan!

Täytä lomake hyvissä ajoin (viimeistään 2vrk ennen käyntiä), jotta ehdin perehtyä siihen huolellisesti ennen ensimmäistä tapaamista! 

Lataa alta ilmainen opas koirien ja hevosten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä!

Luethan koulutuksen ehdot klikkaamalla ylläolevaa kuvaa. Varaamalla ajan sitoudut noudattamaan koulutuksen ehtoja.

Valmistautuminen

  • Ulkoiluta koira pitäen ulkoilu kohtuullisena, tarkoitus ei ole väsyttää koiraa.
  • Varaa reilu määrä vähintään kolmea erilaista ruokapalkkiota sekä leluja valmiiksi.
  • Mikäli koira suhtautuu epäileväisesti kotiin tuleviin vieraisiin, niin mainitsethan tästä etukäteen!
  • Täytä ensimmäistä kertaa varten esitietokaavake hyvissä ajoin ja huolellisesti mikäli käyntiisi sellainen kuuluu. Aikaa täyttämiseen on hyvä varata 30-45 minuuttia. Esitietokaavake koiran hyvinvointitekijöistä sisältyy 1,5h yksityiskoulutukseen.
  • Varaa koiralle taukojen ja keskusteluhetkien ajaksi jotakin mielekästä puuhaa, kuten pitkäkestoista purtavaa, nuuskumatto, täytetty kongi tai muuta vastaavaa.
  • Koira sekä omistaja vain terveenä koulutukseen!
  • Huomaa, että kouluttaminen on aina prosessi ja yhden kokonaisen käytöksen (esimerkiksi hihnakäytös tai kynsien leikkaaminen) aikaan saamiseksi koiralle on usein tarve opettaa erilaisia tukitaitoja sekä muuttaa tekijöitä koiran arjessa ja hyvinvoinnissa. Alkuharjoittelu tapahtuu aina tilanteessa jossa ongelmaa ei ilmene ja vasta taitojen karttuessa lisätään asteittain häiriöitä, mutta pysytellen aina koiran mukavuusalueella. Näin mahdollistamme onnistumisen harjoittelussa, sillä epäonnistumiset ja liian vaikeat tilanteet eivät edistä oppimista.

Yllä esimerkki käyttäytymishaasteen hoitopolusta